![]() |
Tässä siis ensimmäisen vuoden ensimmäisen jakson lukujärjestykseni :) Jaksoja meillä on vuodessa kuusi, ja jokainen jakso kestää kuusi opintoviikkoa. Sinisellä pohjalla olevat "varatut" tunnit ovat sellaisia mitä ei aina ole. Opettaja päättää tuolloin, pidetäänkö tunteja. Tunnit ovat sitä varten, että jos olemme jäljessä aikataulusta ja tavoitteista, noilla tunneilla voimme niitä paikkailla. Neljä tuntia kestävät "toimintaympäristö" tunnit ovat siis niitä jolloin olemme keittiön puolella. Lukujärjestyksestä näkeekin milloin olemme elintarvikkeiden valmistajien puolella ja milloin leipuri-kondiittorien puolella.
Juu tosiaankin tuolloin tiistain työsalitunneilla ( eli työsalitunneiksi kutsutaan niitä jolloin ollaan keittiön puolella) tehtiin ensimmäiset tekeleemme. Marmeladit. Luokastamme tehtiin viisi ryhmää jossa kussakin on 3-4 oppilasta. Jokainen ryhmä teki erimakuisia marmeladeja, ja meidän ryhmämme teki banaaninmakuisia. Sen kummemmin en viitsi marmeladien teko-ohjetta tähän selostaa sillä siihen käytettiin paljon erikoisia aineita joita ei joka keittiöstä välttämättä löydy. Mutta toki jos jotakuta kiinnostaa ohje, voin sen raapustaa ylös :) Ensimmäisissä kahdessa kuvassa näkyykin muotti johon valettiin marmeladitaikina, ja viimeisessä kuvassa jokaiseen pussiin on laitettu erimakuisia marmeladeja 15 kappaletta. Suuri osa pusseista meni koulumme oppipuotiin myyntiin, missä myydään elintarvikealalla valmistettuja tuotteita, ja jokainen meistä sai ottaa itselleen yhden pussin kotiin vietäväksi. Lopettelen näissä merkeissä ja uskon pian tulevan taas uutta tekstiä. Siihen asti heippa hei :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti